2.6.11

Takaisin Karjalaan

Teimme viime viikonloppuna retken luovutettuun Karjalaan.

IMG_2826

Matkasuunnitelmamme oli Ensosta rajan yli, sitten Antrea, Kirvu, Räisälä, Käkisalmi, Lahdenpohja, Jaakkima ja viimein Sortavalaan yöksi. Todellisuudessa koukkasimme vielä ennen Käkisalmea Sakkolaan, sillä menomatkalla pääsimme odotettua sujuvammin rajasta yli. Toisen päivän ohjelmassa oli juoksuhautojen tonkimista Kollaalla, ja sitten takaisin Suomen puolelle Värtsilästä.

IMG_2513
Näimme paljon väsähtäneitä taloja.

IMG_2511
Ajoimme monia huonoja teitä.

IMG_2514
Söimme eväitä Kirvun kirkolla. Isän puolen suku on Kirvusta.

IMG_2517
Eväitä syödessämme lammas liittyi seuraamme.

IMG_2521
Elementtirakentaminen oli pop neuvostoaikana.

IMG_2519
Matkan varrelle osui lukematon määrä hautausmaita, tässä suomalainen sellainen kaikessa koruttomuudessaan.
Venäläisellä hautausmaalla jokaisella haudalla on vainajan kuva ja paljon värikkäitä muovikukkia. Jokainen hauta on ympäröity aidalla, ja aidan sisäpuolella on tuoli ja joskus myös pöytä. Haudalle tullaan sitten istumaan ja muistelemaan vainajaa. Ja juomaan votkaa hänen muistolleen.

IMG_2530
Sakkolassa Vuoksi virtasi vapaasti ilman patoamista. Minua betoni-insinöörinä kiinnosti tietysti erikoinen rantatörmän vahvistamistyyli. Voihan sitä ontelolaattaa noinkin käyttää.

IMG_2526
Vuoksen kalakojuja.

IMG_2531
Yleisöpuhelin, joka toimi NMT-verkossa.

IMG_2535
Käkisalmen linna.

IMG_2538
Aiheellinen varoitus linnan muureilla.

IMG_2540
Sateinen näkymä Laatokan salmiin Kurkijoella.

IMG_2554
Jaakkiman kirkko sisältä.

IMG_2556
Jaakkiman kirkkoa. Tämä oli poltettu muistaakseni 90-luvun alussa.

IMG_2557
Ortodoksikirkon kunnostusta. Ilmeisesti kirkko oli muuttumassa sinisestä keltaiseksi.

IMG_2558
Utelias mummo oven raossa. Valtaosa näkemistämme ihmisistä oli joko vanhuksia tai lapsia. Mikä tietysti kuulostaa biologisessa mielessä aika hassulta.

IMG_2559
Neuvostoarkkitehtuuria.

IMG_2563
Sininen auto.

IMG_2567
Huuhanmäen varuskunta-alueen ruokala. Tänne äitini isä tuli ennen talvisodan alkamista. Katto oli ollut kunnossa vielä 2002.

IMG_2569
Sama ruokala sisältäpäin.

IMG_2572
Väinämöinen Sortavalassa. Taustalla Suomen Pankki.

IMG_2577
Yövyimme Sortavalan seurahuoneella.

IMG_2574
Osa rakennuksista oli ihan ok:sti säilyneitä.

IMG_2579
Apteekkari Jääskeläisen hieno talo.

IMG_2581
Bussipysäkit olivat milloin minkäkin mallisia, mutta aina sinisiä.

IMG_2582
Silta ja pato Läskelässä. Ei tehnyt mieli nojata kaiteeseen.

IMG_2584
Sininen penkki.

IMG_2588
Juoksuhautoja ja korsunpohjia Kollaalla. Ukkini taisteli Kollaalla talvisodassa.

IMG_2596
Venäläisten sotilaiden muistomerkki/hauta Kollaalla.

IMG_2599
Hervoton korvasieni. Tämä (ja muut korvasienet) minun oli kerättävä mukaani.

IMG_2606
Majatalo jossain Sortavalan ja Värtsilän välillä. Tarjolla oli tuoretta pullaa ja raparperipiirakkaa.

IMG_2607
Majatalon pihassa oli koira, joka kuulemma haukkuu vain venäläisiä. Mene ja tiedä. Meitä se ei haukkunut.

8 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Varmaan mielenkiintoinen reissu. Itse olin viime viikolla reissulla osittain samoissa maisemissa: Sakkola, Käkisalmi, Hiitola, Kurkijoki. Näiden jälkeen palasimmekin Terijoen kautta Suomeen.

ps kirjoitti...

Näyttääpä Vuoksi samalle, oli kuva tältä tai siltä puolen rajaa! (Toisaalta, ei kai vesistöalue voi venäläistyä?) :)

Katri kirjoitti...

Oijoi Pia, ollaankohan oltu samoihin aikoihin samoilla mestoilla? Ainakin Kurkijoella oli jokin suomalaisporukka meidän kanssa samaan aikaan.

ps, ajattelin ihan samaa! Ja mietin kans sitä, että jos laittais kumiankan Imatran koskeen, niin kuinkahan nopeesti se olis Sakkolassa.

marianne kirjoitti...

Olen miettinyt noihin maisemiin menoa jonkin bussimatkan merkeissä. Voiko tosiaan matkustella itsekseen autolla miten tykkää? Oletko käynyt tuolla aiemmin? Entä oliko teidän porukka lukumääräältään kuinka suuri?

Katri kirjoitti...

Me olimme ihan perheporukalla liikenteessä, 7 ihmistä eli 2 henkilöautoa. Kyllä siellä ihan pystyi ajelemaan noin vaan, tiet tosin olivat välillä vähän huonokuntoisia. Ainoa missä jouduttiin vähän neuvottelemaan oli toi varuskunta-alue.

Omalla autolla liikkumisessa on huomioitava ainakin se, että auton on tosiaan oltava oma; leasing-auton tai jonkun toisen omistaman auton ajaminen rajan yli on hankalampaa. Auton kuljettajalle rajamuodollisuudet ovat hieman monimutkaisemmat kuin kyydissä istujalle.

En ole itse käynyt aiemmin muuta kuin Viipurissa, mutta isäni on käynyt noilla seuduilla muutaman kerran. Olis ehkä ihan hyvä osata Venäjää edes vähän. Itse osaan vain kyrilliset kirjaimet ja muutamia sanoja, mutta niistäkin oli apua, koska Laatokan Karjalassa paikan nimet ovat suomeksi, mutta kyrillisillä kirjaimilla kirjoitettu.

mariia kirjoitti...

Oi ja voi! Koskaan en ole käynyt tuollaisella reissulla, vaikka asunkin vain muutaman km:n päässä rajasta. Aikaisemmin en halunnut jostain syystä "ryssien" puolelle, mutta nyt kiinnostaa ihan mielettömästi. Isä oli kotoisin luovutetulta alueelta, äidinisän maita jäi rajan taakse, olen osallistunut luentosarjoille, jotka käsittelevät Karjalaa .. jne. Jos mieheni olisi terveempi, lähtisin vaikka ryhmämatkalle. (Häntä ei voi jättää yksin kotiin eikä jaksa reissata!)- Mielenkiintoinen matkakertomus!

Katri kirjoitti...

mariia, miulla oli sama juttu - olen asunut valtaosan elämästäni ihan rajan pinnassa mutta ei ole aiemmin tullut lähdettyä. Parempia vointeja miehelle ja jaksamisia sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Luovutetun alueen varuskuntapiirustukset on nykyään digitoitu ja niitä voi katsella netissä. Niistä on jännä katsella rakennusten (jo kadonneita) yksityiskohtia. Esimerkiksi yhdessä kuvassa näkyvä Huuhanmäen varuskunnan ruokalan pääty leijonakoristeineen on täällä:

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12960714

Muita piirroksia näkyy painamalla vasemmasta yläkylmasta "Edellinen" ja "Seuraava"-painikkeita.

Digitaaliarkistosta löytyy muutakin kiinnostavaa, kuten tuon Jaakkiman kirkon piirustukset.